Jos olisin saanut valita, en varmasti olisi valinnut tietä, joka vei minut velkajärjestelyyn.

Mutta kuten eräs ystäväni kerran lohdutti, "Elämä ei ole yksisuuntainen tie, vaan ennemminkin liikenneympyrä, jossa opit kiertämään tarpeeksi monta kertaa ennen kuin löydät oikean ulosmenon." Näin jälkikäteen tajuan, että tuo kiertäminen – nuo hankalat vuodet olivat kuin itse järjestetty talouden korkeakoulu. Päädyin nimittäin tilanteeseen, jossa velkajärjestelystä tuli ponnahduslauta – ei täydellisyyteen, mutta ainakin tilanteeseen, jossa pankkitilin saldo ei herätä paniikkikohtauksia.

Kun kaikki menee pieleen – ja sitten vielä vähän lisää

Elämäni "taloudellinen katastrofi" ei alkanut näyttävästi kuin Netflix-draamassa. Ei, minun romahdukseni oli hitaasti kytevä pienoistragedia. Ero, talo, joka ei mennyt kaupaksi, ja velkaantuminen, josta selviäminen tuntui aika-ajoin siltä kuin olisin yrittänyt kaivaa itseäni ulos hiekkakuopasta – ilman lapioita. Jos olet joskus yrittänyt myydä taloa silloin kun markkinatilanne on huono, tiedät varmasti, että mikään ei ole stressaavampaa kuin odottaa ostajaa – paitsi ehkä odottaa ostajaa samalla, kun pankkitili näyttää tyhjemmältä kuin Lidlin alehylly. Lopulta tilanne oli selvä: olin ulosotossa 189 000e kanssa.

Jos olet koskaan ollut vastaavassa tilanteessa, - ylivelkaantuneena, tiedät tunteen. Se on kuin yrittäisit selittää itsellesi, että tilanne ei ole katastrofi, samalla kun yrität keksiä, mitä tarkoittaa maksuvara. Vaikka olin aina ollut kohtalaisen järkevä rahankäyttäjä, huonojen sattumien ketju toi minut tilanteeseen, jossa taloudellinen kaatuminen oli väistämätöntä.

Aluksi se tuntui siltä kuin olisin saanut suuren FAILED-leiman otsaani. Mutta pian ymmärsin, että ulosotto ei ollut häpeä. Se oli uusi alku – vaikka se alku tulikin hieman räntäsateessa. Aluksi tuntui siltä kuin joku olisi painanut PAUSE-nappia elämässäni – mutta ironista kyllä, juuri siinä hetkessä opin painamaan PLAY-nappia uudella asenteelle. Jos kerran olin joutunut tähän tilanteeseen, miksen pääsisi täältä myös pois ja käyttäisi sitä oppimisen mahdollisuutena?

Mitä olen sitten oppinut tästä kaikesta?

Oivallus #1: Taloudenhallinta ei aina ole huonouden puutetta – joskus elämä vain potkii

En päätynyt velkajärjestelyyn, koska olisin ollut holtiton rahankäyttäjä. Elämä heitti eteeni huonoja sattumia, eikä mikään säästökikka olisi pelastanut minua siitä tilanteesta. Tämä oli tärkeä oppitunti: joskus kyse ei ole siitä, ettetkö olisi tehnyt kaikkeasi, vaan siitä, että kaikki ei vain aina mene suunnitelmien mukaan.

Mutta tiedätkö, mikä auttaa tällaisessa tilanteessa? Armollisuus itseäsi kohtaan. Kun lopetin syyttelemästä itseäni ja aloin nähdä velkajärjestelyn mahdollisuutena, se antoi minulle tilaa hengittää – ja jopa suunnitella tulevaa.

Oivallus #2: Velkajärjestely on maraton, ei sprintti – mutta siinä voi oppia mestariksi

Velkajärjestely opetti minulle enemmän taloudenhallinnasta kuin mikään muu kokemus. Siinä ei ole tilaa ylimääräisille heräteostoksille tai haaveilulle siitä, miten voisi "vahingossa" ostaa lennot Roomaan. En budjetoinut rahojani samalla tavalla kuin nyt. Ei ollut juuri mitään, mitä budjetoida. Budjetoinnin tärkeys minulle korostui velkajärjestelyn päätyttyä ja esikoiseni synnyttyä, kun vuodessa nettotuloni olivat kolminkertaistuneet ja olin alkanut pohtia omaa taloudellista tilannetta pidemmälle.

Mutta, mitä olen budjetoinnista oppinut? Budjetointi on joskus tylsää, se on myös vapauttavaa. Tiedän, mihin rahani menevät ja milloin ne loppuvat. Olen oppinut priorisoimaan, tinkimään ja ennen kaikkea löytämään ilon asioista, jotka eivät maksa mitään (esimerkiksi kirjaston kirjoista ja ilmaisista metsäretkistä).

Voit lukea lisää kokemuksistani ja vaikeista tunteista matkan varrelta täältä.

Oivallus #3: Talous voi aina kääntyä – jos sinä päätät niin

Kun velkajärjestelyni päättyi, olin tilanteessa, jossa kaikki oli mahdollista. Se ei tarkoita, että tililläni olisi ollut yhtäkkiä tuhansia euroja – ei, se tarkoitti, että olin oppinut taitoja, jotka kantaa loppuelämän: ymmärsin, että minulla on henkiset resurssit, kyky selättää ison mittakaavan ongelmia, kantaa vastuu ja resilienssiä kohdata vaikeitakin asioita.

Aloitin sijoittamalla lapselle ja siten kiinnostuin sijoittamisesta, säästämisestä ja taloudenhallinnasta yhä enemmän. Luin, perehdyin aiheeseen, kuuntelin podcasteja, aloin tuottaa sisältöä, tutustuin uusiin ihmisiin. Ja löysin asuntosijoittamisen. En aloittanut mistään hulppeasta portfoliosta – ostin äitiyslomalla edullisen asunnon ja vuokrasin sen eteenpäin. Tämä ei tapahtunut ilman pelkoa: ensimmäinen tarjous tuntui yhtä suurelta askeleelta kuin hyppy laskuvarjolla, mutta ilman varmuutta siitä, avautuuko varjo.

Nyt, vuosien jälkeen, olen lisännyt sijoituksia ja oppinut, että sijoittaminen ei ole vain rikkaiden hommaa. Se on strategia, joka voi auttaa ihan tavallista ihmistä – kuten minä – kasvattamaan varallisuutta pitkällä aikavälillä. Jos minä pystyin selviämään valtavista veloista, pystyn kasvattamaan varallisuuteni myös isolle plussalle.

Oivallus #4: Pienet valinnat ovat ne, jotka muuttavat kaiken

Suurin oppini matkan varrelta on ollut se, että elämä muuttuu pienistä asioista. Pienet valinnat säästää 50 euroa kuukaudessa. Pieni päätös tutkia sijoittamista. Pieni hetki, jolloin päätät uskoa siihen, että taloudellinen tulevaisuus voi olla jotain muuta kuin pelkkää selviytymistä.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä, jotka toimivat itselläni:

• Tee budjetti. Kirjoitan edelleen joka kuukausi menot ja tulot. Seuraan kulutusta.

• Älä aliarvioi pieniä summia. Aloitin säästämällä vain muutamia kymmeniä euroja kuukaudessa, mutta sijoittamalla ne korkoa korolle -ilmiö tekee ihmeitä.

• Lue ja opi. Taloudenhallinta ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii uteliaisuutta. Luen edelleen kirjoja ja blogeja taloudesta – koska aina voi oppia uutta.

Mitä nyt?

Tänä päivänä katson taaksepäin kiitollisena. En velkajärjestelyä sinänsä, mutta sitä, mitä se opetti minulle. Se pakotti minut opettelemaan, mikä on oikeasti tärkeää, ja se antoi minulle taidot rakentaa uutta, vakaata elämää. Se opetti toistuvasti kohtaamaan aiemmat epäonnistumiseni ja jatkamaan pitkäjänteisesti eteenpäin vaikka monet asiat tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikealta. Se opetti myös sen, että kaikki on ohimenevää, niin hyvässä kuin pahassa. Tämän päivän kynnyksen ylitys on puolen vuoden päästä jo todennäköisesti unohtunut. Ylitä siis se kynnys!

Asuntosijoittajana olen oppinut, että mikään ei tule ilmaiseksi – mutta mikään ei myöskään ole mahdotonta. Ja jos minä, joka vielä muutama vuosi sitten nielin kyyneliä laskupinon äärellä, voin päästä tähän pisteeseen, niin sinäkin voit. Kyse ei ole siitä, kuinka paljon rahaa sinulla on nyt, vaan siitä, miten päätät käyttää sitä, mitä sinulla on ❤️

Jos haluat, voit käydä kuuntelemassa tarinani Ostan Asuntoja Podcastin jaksoissa 329. Vaikeuksien selättäjä osa 1. ja Vaikeuksien selättäjä osa 2.

-Annika

@annika.kajan