Luin erään kolumnin Anna-lehdestä (21.11.2019), jossa kirjoittaja kertoi saavansa näppylöitä kaiken maailman sijoitustarinoista, joita lehdet ovat kuulema pullollaan, eikä kestä sitä, miten sijoittamista glorifioidaan ainoaksi keinoksi vapauteen. Tämä herätti mussa surullisuuden tunteen. Ei siksi, että olen itsekin ollut haastateltavana useaan kertaan, vaan siksi, koska tuon tyyliset ulosannit eivät vie ketään eteenpäin. Toki tiedostan, että kolumni on jo vanha, mutta tämän tyylinen ajatusmalli on vieläkin voimissaan. En myöskään kritisoi kolumnin kirjoittajaa henkilönä.

Kirjoituksessa sijoittajat leimattiin itsekkäiksi omaa etua tavoitteleviksi nousukkaiksi, jotka hierovat omaa hyväosaisuuttaan huonompiosaisten naamaan. Kritiikkiä tuli myös siitä, että omaisuutta kerrytetään ns. valtion piikkiin, eli sijoittamalla opintolainaa ja lapsilisät. Kirjoittajan mielestä ajatus siitä, että kuka tahansa voi vaurastua, on väärä. 

Musta on käsittämätöntä, että sijoittaminen nähdään itsekkäänä tekona. Jos ei vielä ajatella asiaa yhteiskunnallisella tasolla, niin mikä tarkkaan ottaen sijoittamisessa on itsekästä? Se, että haluaa itselleen vaurautta? Se, että haluaa lapsilleen hyvän tulevaisuuden? Vai kenties se, että haluaa pyristellä pois huono-osaisuudesta ja saavuttaa paremman elintason?

Vaurastumisessa ei ole mitään itsekästä! Kaikki on kiinni siinä, miten vaurauttaan käyttää.

Mutta se, että ihminen sijoittaa, ei ole huonompiosaisille ilkkumista, eikä kenenkään riistämistä. Edelleen, tärkeintä on se, miten vaurauttaan käyttää, sekä mihin kohteisiin päättää sijoittaa.

Itseäni surettaa ajatus, että sijoittamista pidetään omaa etua tavoittelevana asiana. Asiahan on juuri päinvastoin – sijoittamalla itse kukin voi vaikuttaa asioihin myös yhteiskunnallisesti. Toki tiedostan, että mun 15 euroa kuussa ei jossain vastuullisessa rahastossa paljoa paina, mutta kun ottaa huomioon ne kaikki miljoonat 15 euroset, jotka rahasto sijoittaa, niin asia onkin ihan eri. Musta on hienoa, että voin omalla fiksulla sijoituskohteen valinnalla vaikuttaa sellaisiin asioihin, joihin en muuten pystyisi vaikuttamaan.

Sijoittaminen kuuluu kaikille

Se, että sinä sijoitat, ei ole keneltäkään muulta pois. Jos sijoittaminen olisi vain hyväosaisille, niin silloinhan muutosta hyvä- ja huono-osaisten välillä ei koskaan tapahtuisi, ja kenen etu se silloin olisi? Minä aloitin sijoittamisen sosiaalietuuksista, enkä todellakaan näe sitä huonona tai häpeällisenä asiana. Sain nipistettyä tuloistani 15 euroa kuukaudessa, jotka laitoin indeksirahastoon kasvamaan, ja olen siitä hyvinkin iloinen. Vaikka sitä miten päin pyörittelee, niin en vaan ymmärrä, miten sosiaalietuuksista säästäminen tai sijoittaminen on väärin. Olisiko parempi vaihtoehto käyttää kaikki, koska köyhän nyt vaan tulee pysyä köyhänä, eikä missään nimessä ainakaan säästää muiden verorahoja. Eh. Ei näin. 

Sijoittaminen ja varallisuuden kerryttäminen kuuluu ennen kaikkea huono-osaiselle. On tutkittu, että köyhyys periytyy seuraavalle sukupolvelle, ja köyhyys aiheuttaa paljon negatiivisuutta ihmisessä. Se sairastuttaa, se masentaa, se on epätoivoista. Juuri siksi on erittäin tärkeää, että huono-osainen sijoittaa, vaikka niistä sosiaalietuuksistaan.

Pointtina ei ole saada kymppitonnia vuodessa, vaan pointtina on saada sen 10 euron kuukausisäästösumman avulla henkistä vahvuutta ja uskoa siihen, että on olemassa parempaa.

Huono-osaisuuskin voi olla häviävää. Se antaa aivan mahdottoman paljon henkistä pääomaa, kun huomaa, että onnistuu ja pystyy säästämään. Ja kun säästösumma pikkuhiljaa kasvaa, antaa se turvaa yllättävien menojen varalle. Olen puhunut tästä fiiliksestä muun muassa tässä postauksessa, jossa kerron, miten itse aloitin sijoittamisen. En käyttäisi termiä "huono-osainen" itseni kohdalla, mutta olin pienituloinen yksinhuoltaja, joten en todellakaan ollut ainakaan hyväosainen silloin.

Kolmunissa kirjoittaja mainitsi myös siitä, että lehdissä ei kerrota tarpeeksi sijoittamisen riskeistä, vaan mainostetaan sitä helppona tienä onneen. On totta, että kenenkään ei tietenkään tule laittaa rahojaan mihinkään mitä ei tunne, tai ellei tiedä asiasta tarpeeksi, mutta eikö asiasta selvää ottaminen kuulu ihan kaikkeen mitä tekee? Jos on ostamassa autoa, asuntoa tai vaikka koiraa, on itsestään selvää, että riskit ja mahdolliset ”missä voisi mennä pieleen” -asiat käydään läpi. Miksi ihminen ei toimisi näin myös sijoittaessaan?