Leila Simonen: Polulta poikkeamisen taito. Saga Egmont 2012.
Leila Simonen on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka 2000-luvun alussa uupui työssään, kiinnostui downshiftaamisesta, hyppäsi viisikymppisenä tyhjän päälle ja alkoi kirjoittaa dekkareita! Polulta poikkeamisen taito osui kuulokkeisiini kesällä, ja jo silloin mietin, että tämä kirja pitää nostaa jossain sopivassa hetkessä esiin.
Kuulen paljon samaa puhetta ympärilläni: aionko jatkaa tässä työssä eläkeikään? Mitä aion tehdä eläkkeellä? Mistä minulle merkityksellinen elämä koostuu?
Leila ryhtyi kohtuullistamaan kulutustaan ja elämään arvojensa mukaista elämää, virkamiespalkasta tehdyt sijoitukset apunaan. Hän huomasi, että luopumista kulutusyhteiskunnan kansalaisuudesta piti perustella toistuvasti.
Kuinka arkipäiväiseltä teksti nyt tuntuukaan, vaikka sitä kirjoittaessaan Leila on ollut pioneeri. Kuten hän itsekin toteaa, vuosituhannen vaihteessa ”ihminen ei […] oikeastaan ole olemassa, jos hän ei tee työtä”.
Yksi syy, miksi kirja resonoi minussa niin vahvasti on se, että tajuan, että Leila on – tietämättäni – ollut voimaeläimeni. Minäkin pohdin vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen, onko ura ja oravanpyörä ainoa mahdollisuus. Häpeilin piheyttäni, jota nykyään kutsutaan kulutuskriittisyydeksi. Talouskasvusta paasattiin kovaan ääneen.
Leila Simonen on persoonallinen kirjoittaja ja tykkään hänen tyylistään. Voi Leila, kunpa sinulla olisi ollut hypätessäsi tukenasi tällainen some kuin meillä on nyt!
Mitä jäi käteen: ”Kun pitkästä aikaa menin bussiin helsinkiläisessä aamuruuhkassa, tuntui kuin olisin mennyt teatteriin.”
Kenelle suosittelen: Sinulle, joka ehkä tänäkin maanantaina mietit, oletko oikeassa paikassa.