Viiden vaatteen vuosi – uudenvuodenlupaus, jonka teen tästä lähtien joka vuosi

Lähdin vuosi sitten mukaan Aku Varamäen ja Julia Thurénin lanseeraamaan viiden vaatteen vuosi -haasteeseen. Säännöt ovat selvät: vuoden aikana saa ostaa korkeintaan viisi uutta vaatetta (mukaan lukien kengät). Sukkia, alusvaatteita ja kirppishankintoja ei lasketa.

#viidenvaatteenvuosi perustuu Akun ja Julian kertoman mukaan Hot or Cool -instituutin tutkimukseen globaalisti kestävistä vaatteiden kulutusrajoista. Vaatteet ovat Euroopan neljänneksi merkittävän päästölähde, joten erityisesti meidän paljon kuluttavien maiden asukkaiden tulisi vähentää kulutustaamme, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää.

Viisi vaatetta siis! Viime vuodenvaihteessa olin juuri kuunnellut Laura Frimanin mahtavan kirjan Tauko, ja olin muutenkin tarmoa täynnä kulutuksen vähentämisen suhteen. Suhtautumiseni kuluttamiseen oli ollut harkitsevampaa siitä lähtien, kun vuonna 2013 näin Petri Luukkaisen Tavarataivaan.

Ja sitten toisaalta: rakastan kauniita asioita ja tiedostan, kuinka paljon tunteita kuluttamiseen liittyy. Niitä tunteita aioin nyt totisesti tutkia lisää!

Tammikuu kolkuttelee somefiidejäni tarjouksilla

Tammikuu kolkuttelee somefiidejäni lukuisin tarjouksin. En tiedä, pistänkö ne merkille siksi, että olen päättänyt, että lähtökohtaisesti en osta mitään.

Tammikuu viettelee erityisesti alennusmyyntien villakerrastoilla ja muilla ulkoiluun ja urheiluun liittyvillä houkuttimilla. Olisi ihanaa käpertyä merinovillakerrastossa sohvan nurkkaan. Hetkinen, minullahan on jo merinovillakerrasto! Entä mites nuo kunnolliset hiihtohousut, tarvitsisinko? Taidan ennemminkin olla ostattelemassa kuvaa itsestäni sporttisena ja virtaviivaisena hiihtäjänä, vaikka todellisuudessa olen tasan sunnuntaisuksija.

Kas näin meitä huijataan tulkitsemaan halu tarpeeksi. ”Ostan vain tarpeeseen” ei todellakaan ole mikään yksinkertainen neuvo!

Helmikuussa ostan söpöt sohjokengät

Saan kehuja vaatekokonaisuudesta, joka on omastakin mielestäni onnistunut. On ihanaa saada kehuja vaatteista! Minulle vaatteet eivät koskaan ole olleet mitä tahansa lämmikkeitä vaan nimenomaan keino korostaa persoonaani ja ilmaista itseäni. Tietynlaiset vaatteet ovat minulle voimavaatteita.

Kelaan aikaa taaksepäin. Usein on tullut hankittua uusi vaate, jotta näyttäisi tietyssä tilanteessa tietynlaiselta – tai ajattelee, että ei voi laittaa esimerkiksi juhliin samaa mekkoa kuin viimeksi. Tästä(kin) ajatusharhasta aion päästä yli tämän vuoden aikana.

Teen yhden harkitun oston. Viidenkympin lähestyessä olen päättänyt, etten enää kiusaa itseäni korkkareilla, ainakaan, jos tiedossa on koko illan kemut. On myös liian monimutkaista kantaa mukana erikseen pikkukenkiä ja sohjokenkiä. Siispä ostan alesta söpöt sohjokengät – maiharit, jotka jalassa voi hyvin mennä myös mekko päällä pikkujouluihin. Näin! Monta tulevaa kenkäongelmaa on ratkaistu.

Söpöt loskakengät pelastavat jatkossa tilaisuudet, joihin tarvitaan nätit kengät.

Maaliskuussa otan esiin Kevään ja ilahdun villapaidasta, joka on villaa

Maaliskuussa otan vaatehuoneen ylähyllyltä esiin Kevään. Jaoin vaatteeni jo liki kymmenen vuotta sitten neljään isoon laatikkoon, joista käytössä on aina yksi loota kerrallaan.

Systeemi on osoittautunut nerokkaaksi: aina uuden laatikon äärellä innostun omistamistani vaatteista uudelleen! Vaatteet saattavat hyvinkin vaihtaa laatikkoa kesken vuotta ja joskus päädyn kaivelemaan toisen sesongin laatikosta tarvitsemaani. Pääsääntöisesti kuitenkin vain neljäsosa vaatteistani on yhdellä kertaa näkösällä.

Kauden vaihtuessa tulee tarkasteltua kriittisesti vaatehuoneen tilanviejiä – sekä lähteviä että saapuvia. Tällä kertaa käyn läpi myös alusvaate- ja sukkalaatikot, ja innostumme miehen kanssa perkaamaan myös remppavaatteet. Pieni osa poistetuista lähtee Konttiin, isompi osa (viiden kilon säkki!) lähtee tekstiilikeräykseen. Nämä kamppeet ovat sellaisia, joille ei oikeasti ole ns. jatkomarkkinaa.

Tällä kertaa ilahdun paitsi väreistä (Kevääni on huomattavasti Talvea värikkäämpi), myös petroolinvärisestä pitkästä neuleesta ja villapaidasta, jonka ostin henkkamaukan postimyynnistä silloin, kun henkkamaukan villapaidat vielä olivat villaa.

Ostan myös second handina ihanan pehmeät olohousut ja kahdet villasukat.

Huhtikuussa saan muistutuksen siitä, miten meitä houkutellaan halpiskrääsällä

Huomaan ostolakon tuovan vapautta ja mielenrauhaa. En ole kova shoppailemaan, mutta nyt minun ei tarvitse siis sitäkään vähää harhautua algoritmien tarjoamiin tarjouksiin, saati kaupungilla koukata vaateliikkeeseen. Se, etten kuluta (enää) aikaa kaupoissa kiertelemällä, on erittäin hyvä ehkäisykeino ostelemiselle. Sanon ”enää”, sillä sukupolveni lapsena olen kyllä elänyt pikamuotivuodet henkkamaukan kuvastoja selaillen ja ostoskeskuksissa notkuen. Hävettää aivan.

Markkinamiehet osaavat kyllä meidän kuluttajien harhauttamisen, ja tätä vastaan pitää osata tietoisesti taistella.Huomaan nimittäin, että haahuillessani piiiitkästä aikaa Ikeassa, käsi ja silmä tarttuu vähän joka kolmanteen tilpehöörään. Ah, miten söpö kaktuksenmallinen kastelukannu! Ooh, miten halpa torkkupeitto! Joudun muistuttamaan itseäni siitä, mitä varten tänne tultiin. Niin niin, työtuolia testaamaan. Mukaan tarttuu silti myös keittiösaranoita, lusikkalaatikoita ja tulppaaneja.

Toukokuussa perin lapselta lenkkarit, joissa kannan betonia ja biletän ystävien kanssa

Toukokuussa perin lapseltani lenkkarit. Eräänlainen virstanpylväs tämäkin: lapselle pieneksi jääneet lenkkarit siirtyvät äidille. Nämä pääsevätkin heti käyttöön, ja ovat selvästi tavallista rakkaammat arkilenkkarit. Liittyisipä kaikkiin omistamiini vaatteisiin tällaisia tunnemerkityksiä!

Jaksan ilahtua myös siitä, että tänä päivänä on aivan ok lähteä samoissa lenkkareissa kantamaan betonia työmaalle tai ystävien kanssa iltaa viettämään. Tennarit ovat mukavammat ja coolimmat kuin korkkarit.

Tarvitsisin farkkutakin. Edellinen, jonka ostin Seppälästä parikymmentä vuotta sitten, alkaa olla puhkikulunut ja kirraa hartioista.

Kesäkuussa ostan heräteostona kankaita

Toukokuinen farkkutakin tarve katoaa, kun kelit lämpenevät. Näin meillä neljän vuodenajan maassa syntyy ja synnytetään tarpeita! Tarve luultavasti pompahtaa esiin jälleen syksyllä.

Lempparihameeni, jo ohueksi hiutunut kierrätyskeskuksen 20 sentin Marimekon puuvillahame, repeää reissussa rikki taskun kohdalta. Wäää!! Onneksi hame on sen verran ilmava ja laskostettu, että uskon ompelemani paikkauksen oleva riittävän huomaamaton arkihameeseen.

Ompelusta puheen ollen, ostan pitkästä aikaa kankaita, ja nehän lasketaan tähän haasteeseen. Nappaan ne pienenä heräteostona kotimaisen merkin alekarkeloista, puoleen hintaan.

4-vuotiaana käynnistynyt ompeluharrastus on hyvin pitkälle säästänyt minut pikamuodin ostamiselta. Tykkään väreistä, joten minulle on aina ollut tarjolla laadukkaita kankaita pilkkahinnalla. Kangasostoissani olen hyödyntänyt palalaareja ja pakanpäitä, etupäässä Marimekon (nykyään sieltä ei harmi kyllä tee enää hyviä trikoolöytöjä).

Lapsenkin kaikki sisävaatteet ompelin edullisista palakankaista kahdeksan ensimmäistä vuotta. Muistanpa senkin joulujuhlan aaton, kun tajusin koulun viesteistä, että seuraavaksi aamuksi tarvitaan valkoinen T-paita. Tuumasta toimeen siis, se paita oli nopeasti ommeltu.

Söpöt kankaat olivat heräteostos. Vasemmanpuolimmaisesta ompelin miehelle T-paidan.

Heinäkuussa syliini tipahtaa sopivaa third handia

Heinäkuun vaatehankinnat ovat  second(third)hand-kaupanpäällisiä, joita ei lasketa haasteeseen.

Bongaan nimittäin Torista annettavan jämäkassin, jonka päällimmäisenä näkyy vohvelityylinen pyyhe, jollaisen tarvitsen kylppärimme stailaukseen (ja myöhemmin käyttöön, tietysti). Kuten kuvioon kuuluu, lupaan ottaa koko kassin ja toimittaa kierrätykseen ne, mitä en tarvitse.

Kassissa on pari minulle sopivaa vaatetta, jotka otan käyttöön.

Farkkuhame ja tummanvirhreä viskoositrikoopaita ilahduttavat. Lempparifarkkuhameeni Berliinistä vuodelta 2007 on nimittäin mystisesti kutistunut pesussa, ja viskoositrikoo on lempparimateriaalini. Värikin on oikea!

Sininen mekko (blogin kansikuvassa) ei todellakaan olisi se, johon tarttuisin shoppaillessani, mutta kas, siitähän kuoriutuu oiva festarivaate ja se antaa kivasti pukeutuneemman vaikutelman kuin tavallisesti käyttämäni trikoovaatteet.

Noin muuten heinäkuu menee luottovaatteilla. Aiemmin koin ylitsepursuavuutta nimenomaan kesävaatteissa: toisin kuin muut vuodenajat, Kesä ei meinannut millään mahtua yhteen laatikkoon, vaan täytin hyllyni monenlaisilla kesähepeneillä joista monet olivat sellaisia kuvitelmavaatteita, kuten esimerkiksi olkaimettomia rintsikoita vaativia yläosia. Joop.

Trikoopaita ja farkkuhame jämäkassista. Jalassa lapselta perityt lenkkarit.

Elokuussa ostan hävikkifarkut

Löydän farkkutakin! Hengailen odottelemassa junaa Helsingissä ja laahustan siis kaupoissa – asia, jota en nykyään enää oikeastaan koskaan tee. Eipä silti, oli aika, jolloin tein sitä paljonkin, etenkin juuri ”toisessa kotikaupungissani” Helsingissä. Hyvin ovat tunnemuistissa nuo ajat, huomaan, kun kuljen läpi tuttuja kauppoja.

Farkkutakkia olen sivusilmällä etsinyt jo keväästä saakka (ennen kaikkea second handina, vaan eipä löytynyt), joten tämä ilahduttaa. Se joustaa, mikä on tärkeää, sillä tällä pitää pystyä sähköpyöräilemään!

Samassa rytäkässä ostan hävikkifarkut! Niistä on nappi irti ja ne ovat tämän vuoksi 20 prosentin alennuksessa. Kyseessä on sama malli, josta minulla on jo kivat mustat housut, joten tiedän, etteivät nämä farkut tule olemaan huti. Pelastan ne ilolla, ja ompelen uuden napin kotona. Otan aikaa: tähän kuluu kokonaista neljä minuuttia! Vaatteiden korjaaminen ei tosiaan ole vaivalloista ja aikaavievää.

Syyskuussa annan armoa pullukoituneelle keholleni

Olen viimeisten vuosien aikana joutunut uusimaan vaatekaappini sisältöä siksi, että vaatteet ovat mystisesti kutistuneet pesussa. Haluan suhtautua – ja suhtaudunkin – asiaan itselleni armollisesti. Viittäkymppiä lähestyessä ei kai ole ihme, jos en enää ole samanlainen riukula kuin parikymppisenä.

Olen siis valinnut olla tyytyväinen kehooni, oli se minkä kokoinen tahansa. Se on semiterve ja semivahva, eivätkä sen pienet puutteet tai heikkoudet sulje minulta mitään elämässä pois.

Mutta palatakseni vaatekaappiin, kyllähän se ärsyttää, kun lempparihame kiristää vyötäröltä niin, ettei sitä voi enää pitää. Vastustan ajatusta ”tavoitevaatteista”, mutta paljastan, että säilön vieläkin kesälaatikossa ihanaa farkkuhamettani, jota en vain raski laittaa kierrätykseen. Tunneside vaatteisiin on kyllä järjellä ajateltuna ihan järjenköyhä ajatus!

Lokakuu on korjauskuu

Lokakuussa vien suutarille kengät, joista toisesta tulee vesi sisään. Suutari ehdottaa 50 euron pohjien vaihtoa, mutta minä pihinä ämmänä haluan mennä 15 euron liimauksella. Eipä hyötyä, yritän säästää väärässä paikassa! Kuten suutari uumoilikin, liimaus ei kestä, joten nöyränä tyttönä kuskaan kengät pohjien laittoon.

50 euroa uusista kengänpohjista tuntuu kalliilta. Kuitenkin kyseessä ovat lemppari-syksytennarini, jotka sopivat about kaikkien vaatteiden kanssa ja näyttävät kivalta. Nappasin nämä Vagabondit joskus käyttämättäminä Facebookin Roskalavalta, että sikäli tämä on ensimmäinen kuluerä, joka niihin kohdistuu.

Pyrin korjaamaan uuden ostamisen sijaan, mutten ole tässä mikään pyhimys. Ompelutaitoisena ihmisenä olen tarkka korjausjäljestä, sen pitää olla käytännössä huomaamaton. Poikkeuksen tekevät piha- ja remppavaatteet, joiden fiksailussa Vaatelaastarit ovat lempparituotteeni. Innostunkin antamaan myös reikäisille pihakengilleni hiukan lisäaikaa heijastavilla Vaatelaastareilla.

Lokakuussa pyörähdän myös UFFilla, mutta uuden vaatekappaleen hankkiminen tuntuu jotenkin… työläältä.

Marraskuussa ostan toppikset

Marraskuussa ostan toppahousut, joten viisi vaatetta tälle vuodelle tulee täyteen. Omistan kyllä kunnolliset Haltin toppahousut, mutta ne ovat alkutalveen aivan liian paksut ja kankeat koiralenkeille. Niinpä hyödynnän urheiluliikkeen ”-25% yhdestä tuotteesta” -kupongin, ja ostan kevyttoppahousut. On muuten pikkuisen mukavat ja lämpimät pelkkien kuorihousujen jälkeen, hrr!

Arvelinkin, että juhannuksena perheeseemme saapuneen koiran myötä joudun uusimaan jonkin verran ulkoiluvaaterepertuaariani. Onneksi löysin Roskavalta kesällä väljän kevyttoppatakin, joka on palvellut mainiosti koiranulkoilutustakkina. Meikäläinen ei koiralenkeillä paljoa muotijumalia kumartele, luottotalvitakkini on tätini vanha paloautonpunainen Joutsenen untsikka suoraan 80-luvulta: ihanan kevyt ja lämmin takki, joka näkkyy kaivolta kotia.

Tarvitsen talvikengät, ja haluaisin sellaiset jalkaan sujautettavat, joihin mahtuisi myös villasukka. Näitä metsästäessäni huomaan, että kenkäkauppoja ei kyllä nykyään juurikaan enää ole, kaikki pitäisi tilata netistä. Plaah. Toisaalta, viisi uusi vaatetta on nyt täynnä.

Joulukuussa ostan TALVIkengät ja teen tilinpäätöksen

Löydän talvikengät. On rasittavaa, että ne pitää nykyään tilata netistä ja vielä rasittavampaa on todeta paketin saavuttua, että olisi pitänyt tilata kokoa isommat, jotta villasukka mahtuu. Vaihto onneksi onnistuu, eli isompaa kokoa on vielä jäljellä. Tilaanko jatkossa aina kaksi kokoa ja saastuttelen maailmaa turhilla palautuksillani?

Ainoa vaan, että nämä kengät ovat nyt sitten niin lämpimät, että varpaani ovat normaalikäytössä (kävellessä, kaupungilla kulkiessa) aivan tulessa. Ihanan lämpimät kengät koviin pakkasiin, siis, mutta ei siihen tarkoitukseen, johon näitä kuvittelin, eli siisteiksi siviilikengiksi talvikeliin.

Uusien talvikenkieni ansiosta varpaani eivät palele enää IKINÄ.

Pikkujouluihin menen vanhassa mekossa ja alkuvuodesta ostamissani söpöissä loskakengissä, mutta ostan uudet, hailuotolaiset korvikset. Hyvä kompromissi, korviksista on jatkossakin varmasti paljon iloa eivätkä ne vie tilaa vaatekaapissa.

Viiden vaatteen vuosi on paketissa, ja loppulukemani on 6 uutta vaatetta. Se on enemmän kuin alkuvuodesta kuvittelin, mutta silti mielestäni hyvä saavutus. En siis ajattele, että olisin epäonnistunut. Päinvastoin: haaste vaati yllättävän monta kertaa vuoden aikana pohdintaa, itsekuria ja omien kulutustottumusten peilaamista. Uusia vaatteita on huomaamattoman helppo ostaa!

Sukka- ja alushousukorini hupenevat hälyttävää vauhtia, sillä olen poistanut reikäisiä, mutta en suostu ostamaan uusia ennen kuin ei kertakaikkiaan ole mitään päällepantavaa. Koiran myötä olen myös heittänyt mielestäni ajatuksen, että sukkien pitäisi olla samaa paria – se kun tykkää kuskailla irtosukkiani ympäri kämppää. Elämä ei kuulkaa muutu mitenkään, vaikka olisi jalassa eriväriset sukat!

Pyrinkö viiden vaatteen vuoteen myös tänä vuonna? Tottakai! Miten voisin olla pyrkimättä, jos ja kun haluan tehdä oman osuuteni sen eteen, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme olisi pallo, jossa elää.

Instassa voit seurata minua Taloushaukka-tililläni.